Lehdistötiedote Poptorin Kevätkaronkasta 17.5.2005
Scanbox / Poptori yhteistyötähtää suomalaisen vähittäiskaupan hyväksi tulevan myynnin kehittämiseen. Mittavat elokuva-arkistot hyödyttävät myös tekijöitä, omistajia ja kuluttajia parhaiten vain, jos niitä voidaan säällisesti ostaa. DVD laitekannan räjähdysmäinen kasvu enteilee kymmenien miljoonien elokuvien kysyntää nimen omaan edullisesta ajanvietteestä.
Poptorin piratismin vastainen työ
Vuosikymmenen todistelu piratismin vastaisesta työstä hinnoittelun keinoin on aika ajoin joutunut kovaan turbulenssiin. Tosiasia on, että tuona aikana olemme myyneet yli 5 miljoonaa halpalevyä ja luoneet niiden tuotolla täysin omavaraisen palvelurakenteen CD- ja DVD-levyille. Samanaikaisesti kalliiden levyjen markkinaedellytykset ovat kaventuneet trastisesti. Koska ala tarvitsee euroja, Poptori käynnistää nyt uuden piratismin vastaisen kampanjansa nostamalla levyjensä hintaa lähes nykyisen täyshintalevyn tasalle 18 euroon. Idea on antaa kuluttajalle enemmän ja välineenä käytetään maailmalla patentoitua ja Poptorille yksinoikeudeksi ostettua Mediabook hybridimediaa. Tämä mullistava keksintö tarjoilee CD levyn, nuottikirjan ja vielä DVD:n kyseisestä musiikista. Lisäominaisuutena CD:n ROM raidalta voi tulostaa laulujen sanoja ja lisää nuottiaineistoa. Tuote, jota laittomien markkinoiden on mahdotonta seurata.
Jerry Cotton Kostaja Sing Singistä
Yhtä mahdotonta on käsittää, että kolmen CD:n äänikirjapaketti maksaa kuluttajalle vain 5.95 euroa. Hinta kuvastaa hyvin sitä, miten edulliseksi CD:n valmistaminen on tullut ja kuinka tärkeää kaupan kannalta on siirtää se myös kuluttajahintoihin.
Tähtihetkiä kotiteatteriin II
Valtavan suosion saanut 6 euron 5.1 äänen DVD kokoelma saa jatkoa. Idea tuli alunperin tarpeesta demota artistien omia DVD:itä laittamalla yksi raita edulliselle kokoelmalle näytiksi. Nyt on sarjan kolmonen jo matkalla tehtaalle.
Satuteatteri Viidakkokirja
Omalla tavallaan edistyksellinen sadun uuden tulemisen muoto Satuteatteri-sarja kasvaa. Idea on videoida ja lievästi animoida satukirjan kuvitus siten, että se jättää lapsen mielikuvitukselle riittävän tilan. Täysin uutta on kotiteattereissa toimiva 5.1 ääni, joka asettaa lapsen keskelle sadun jännitystä. Leijonan ääni tulee aidosti selän takaa. Lukijan (Ossi Ahlapuro) teksti kulkee kuvaruudussa kuten karaoksessa, jota lukuharjoitusta kaipaava lapsi voi helposti seurata.
Parkettien parhaat pareittain
Tämä mielettömän kysytty tuotteistus on vihdoin saatavilla. Nyt ei juhlissa tarvita DJ:tä, kun levyn kappaleet on ammattimiehen asettamassa järjestyksessä. Tuoteperhe kasvaa kahden levyn kuukausivauhdilla.
Tauski
Tauski sai Poptorilta tunnustuksen ylitettyään 200.000 levyn myynnin. Samanaikaisesti tuli kuluneeksi 10 vuotta ensimmäisen yhteislevyn ”Sinä Vain” julkaisemisesta. Tasaisen kaavan mukaan laskettuna 20.000 levyä vuodessa kymmenen vuoden aikana sijoittaa Tauskin menestyjien TOP 10.
Berit
Berit sai kultalevyn Hitit albumistaan. Samalla sovittiin kappaleiden vidoinnin aloittamisesta tulevaa DVD:tä varten. Ensimmäisten kappaleiden kuvaukset aloitettiin välittömästi.
Markku Aro
Markku Aro palkittiin myös Hitit albumistaan kultalevyllä. Maken vidoita on jo saatu maistella Tähtihetkiä kotiteatteriin kokoelmilla ja lopullinen DVD saataneen kuvattua kesän aikana.
Meiju
Meijun Hormoonihoitoa sinkku on jo ennättänyt pyörähtää muutamilla listoilla ja tulee sotkemaan monen pään tulevan kesän aikana. Myös Meijun DVD valmistuu kesän lopulla.
Heikki Sarmanto
Heikki Sarmannon Kaija Pakkasen runoihin säveltämä ”Runoretki laulaen” tuotetaan lasten huvi- ja opetusvälineeksi. Laulut luodaan leikeiksi, kuvataan ja koko paketti valmistuu uudeksi hybridimediaksi, nuotti-vihkoineen ja karaokeversioineen.
Päivi Mäkinen
Päivi Mäkinen on vetänyt Piaf -laulunäytelmää jo kymmenen vuotta. Pohjana on ollut Poptorin kanssa yhteistyönä julkaistu levyllinen suomennettuja Piafin lauluja. Nyt vihdoin tämä menestysnäytelmä on saatu purkitettua DVD:ksi.
Viimeinen tilaisuus
tallentaa sotiemme muistot ja veteraanien tarinat. Tuotantoryhmämme haluaa ylpeänä esitellä upeat tuotekokonaisuudet
- viimeinen Asemiesilta kokonaisuudessaan DVD:nä 5.1 äänellä
- viimeinen veteraanikuorotapahtuma Joensuussa 15.5.
- ”Suomen puolesta” dokumentaatio veteraanien tarinoiden pohjalta (Vetres)
Poptori Oy
Erkki Puumalainen
Toimitusjohtaja
050-62515
www.poptori.fi
Takaisin edelliselle sivulle
