|
Julkistamispuhe:
Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat kutsuvieraat.
Olen saanut osallistua kymmenien ykkösartistien ykköshittien levytuotantoon, olla jo v.1976 ensimmäisten joukossa kansainvälistymässä Cannesin Midem festivaaleilla, edustaa ulkomailla Suomea kaksi kertaa Eurovision laulukilpailuissa ja saanut tehdä mitä tavoitelluimpia töitä suomalaisena sisältötuottajana.
Mikään töistäni ei ole mennyt niin syvälle sydämeeni kuin tämä Suomen Puolesta teos. Veteraanien asia ja itsenäinen Suomi ovat minua lähellä vanhempieni, mutta myös työni kautta alati globalisoituvassa yhteiskunnassamme. Tunsin suurta yhtenevyyttä saada olla aitojen veteraanien kanssa "rintamassa" ja todentaa, mistä puolustussodassa on kyse. Minulle on tullut täysin selväksi se, että jos itsemääräämisoikeuttamme ei kukaan puolusta, syömme armopaloja. Nykymaailmassakin tulisi kiinnittää parempaa huomiota siihen, kenelle isiemme luoma taloudellinen vauraus, ja siten määräysvalta luovutetaan.
Kiitän Erkki Kokkoa aloitteellisuudesta ja Seppo Ervastia ”komppanian päällikkönä” valtavasta kapasiteetista jäsennellä tähän tuotantoon asiat sekä niiden merkitykset. Vetres ja erityisesti Jaakko Vesanen tuotantokomppanian ”vääpelinä” toi hankkeelle korvaamattoman avun. Mukana olevien veteraanien ja naisten osuutta en myöskään saata kyllin ylistää.
Haluan myös jakaa tunnustusta omille joukoillemme. Uusien fiktiivisten sotakuvausten budjetteihin vertailtuna produktiomme muistutti ”mallia Cajander”. Tuotantotukiakin käytimme siihen pyöreät 0 euroa. Tulos ei silti häpeä miljoonaprojekteja, päinvastoin. Liekö tuotantotiimiimme tarttunut veteraaneista annos Talvisodan henkeä, sillä tällaista lopputulosta ei voi edes kuvitella ostavansa rahalla.
Valmistelemme tuotteesta englannin-, myöhemmin saksan- ja ruotsinkielisen painoksen, sillä meille on tehty ulkomailta lukuisia kiinnostuksen osoituksia saada tietoa pienen Suomen käsittämättömästä torjuntavoitosta suuren ja mahtavan hyökkäyksistä.
Olen korostetun ylpeä saadessani olla vaatimaton osa tätä tuotantokokonaisuutta. Tulen tekemään kaikkeni, että teos on mahdollisimman monen katsojan ulottuvilla. Parhaiten se onnistuu järkevällä hinnoittelulla. Haluamme kaikkien nykyihmisten tulevan tietoiseksi, mitä uhrauksia ja urotekoja Suomen miehet ja naiset ovat Suomen Puolesta tehneet, ja kuinka vähän heille annettiin siihen edellytyksiä. Lopulta, kuinka arvottomaksi heidän uhrauksensa on aika ajoin haalistettu?
Vapaan Suomen kansalaisen oikeuksin riistän itselleni luvan lausua ilman juhlapuheiden uhoa koko silloisen ja nykyisen Suomen Puolesta ….Kiitos ja Anteeksi!
Erkki Puumalainen
toimitusjohtaja
|