|
Tauski syntyi Helsingissä, mutta muutti jo 3-vuotiaana perheensä mukana Naantaliin. Muusikkouransa hän aloitti suoraan koulun penkiltä. Alkuaikoina Tauski soitti kitaristina tanssimusiikkia mm. Eija Sinikan bändissä ja eri artistien taustalla. Bändeinä olivat mm. Revontuli ja Fever, jonka solistina Tauski myöhemmin toimi.
Varsinaisen laulajanuransa Tauski aloitti vuonna´86, jolloin hän tuli valtakunnallisesti tunnetuksi laulamalla Kevään Sävelessä kappaleen Puistotie (ensimmäinen single). Vuosina´86-´90 hän esitti nuorekasta rokahtavaa poppia. Tunnetummaksi hänet tekivät kuitenkin balladit ja tanssimusiikki. Ne nostivat hänet suoraan huipulle.
Nykyisin Tauskin ohjelmistoon kuuluvat niin tunnelmalliset, syvälliset rakkauslaulut kuin vauhdikkaat iskelmät - nuorekkaalla tyylillä sovitettuna; tanssimusiikkia parhaimmillaan moneen makuun.
Tuotantopuolella Tauski on keskittynyt yhä enemmän omien sävellysten ja sanoitusten tekemiseen. Mm. Euroviisuissa´92 ja ´94 hänen esittämänsä kappaleet olivat juuri tuota omaa tuotantoa. Samoin listahitiksi noussut kappale Sinä vain, jonka yleisö valitsi kakkoseksi Syksyn Sävel´94 karsinnoissa. Tauskin tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Sinä vain, Haavemaa, Niin minä sinulle kuulun. Levyt ovat myyneet hyvin - parhaimmat ovat platina- ja kultalevyillä palkittuja!
Tauski on keikkaillut aktiivisesti jo pari kymmentä vuotta ja keikkailee edelleen aktiivisesti oman bändinsä kanssa. Sen lisäksi hän toimii musiikin tuottajana sekä säveltäjänä ja sanoittajana; tekee musiikkinsa miltei kokonaan itse ja sanoittaa ja säveltää lauluja myös muille suomalaisille artisteille.
Keikoilla sympaattisena kaverina tunnettu Tauski viettää aikaansa paljon yleisönsä kanssa juttutuokioiden parissa ja kirjoittelee nimikirjoituksia, sekä vastailee faniensa kysymyksiin. Sporttisena kaverina tunnettu Tauski veneilee mielellään kesäisin saaristossa ja jääkiekkoilee talvisin.
|
|
Charlotta LP ´89 (Fazer)
Lauluni Sinulle, LP ´92(MTR Music)
En voi unohtaa, CD ´93 (MTR Music)
Sinä vain, CD ´95 (Poptori), (kultaa/platinaa´95, tuplaplatinaa´01)
Tauskin parhaat, CD ´95 (MTR Music)
Tauski 20 suosikkia, CD ´96 (Fazer)
Suuria rakkaustarinoita, CD ´95 (Poptori), (kultaa ´96 / platinaa´00)
Taivaassa tavanneet, CD ´97(Unirecords), (kultaa´00)
Kaikki sinusta muistuttaa, CD ´00 (Sony Music)
Tauskin parhaat kokoelma, CD ´00 (Poptori) (kultaa ´01)
Aikamatkaaja, CD ´01 (Poptori) (kultaa ´01)
Hitit, CD ´04 (Poptori)
Hitit, DVD ´04 (Poptori)
|
|
Kansainvälinen laulufestivaali Lahdessa´87 (3.sija)
Suomen Euroviisukarsinnoissa ´87,´88,´92 ja ´94
Mukana Syksyn Sävelessä ´90 ja ´94
|
KERRO TERVEISET ARTISTILLE
|
|
|